perjantai 14. joulukuuta 2012

Piiri pieni pyörii

Suomi on pieni maa. Kun Suomessa jaetaan kirjallisuuspalkinto, palkintoehdokasta ei enää erota palkintoraadin jäsenestä. Tänään raadissa, huomenna ehdokkaana. Niin pieni maa Suomi on. Eikä se tietenkään ole kenenkään mielestä eettisesti mitenkään arveluttavaa. Motiivit ovat puhtaat: tarkoitus on vain mainostaa ja lisätä kirjojen myyntiä.

Esimerkistä käy vaikka tämä Runeberg-palkinto. Tommi Melender on liputtanut avoimesti ja superlatiiveja säästelemättä Jaakko Yli-Juonikkaan kirjan puolesta omassa blogissaan. Kun hän sitten yht'äkkiä istuu palkintoraadissa, jossa Yli- Juonikkaan Neuromaani on palkintoehdokkaana, syntyy hieman hämmentävä tilanne, aivan kuin edettäisiin käsikirjoituksen mukaan. 

Näin Melender Neuromaanin takakannessa:

"Kaunokirjallinen peilisali, kummitusjuna ja vuoristorata, totaalisuutta hipova mestarityö neurologisen realismin saralla. Neuromaanin jälkeen suomalaisen proosan on hiukan vaikeampi olla entisensä."

Ja kun kirjailijakollegat vielä profetoivat facebookissa, että " kyllä Neuromaani voittaa, jos Melender saa päättää".

Vaikuttaa siltä, että samat henkilöt kirjoittavat nykyään kirjat, kritisoivat kirjat, istuvat apurahalautakunnissa, säätiöiden hallituksissa ja palkintoraadeissa, ovat palkintoehdokkaina, kirjoittavat kolumnit kirjallisuuslehdissä ja muissa lehdissä, istuvat Kirjailijaliiton luottamustehtävissä ja julkaisevat kirjojaan monissa eri kustantamoissa. Eikö mikään riitä? Missä piileskelevät itsekritiikki tai suhteellisuudentaju? Eikö kirjailijoilla ole ylityökieltoa? Eikö kirjallista työtäkin voisi jakaa laajemmalle joukolle?

Kirjojen luku-urakka lienee pelkkää teatteria, joten onnea voittajalle, ja näyttelijöille.

20 kommenttia:

  1. Syytöksesi on epäreilu ja kaikenhuipuksi huonosti aseteltu. Melenderin nimenomainen vahvuus on avoimuus, minkä lisäksi hän todella on mielipiteensä muodostamisessa niin riippumaton sosiaalisista paineista kuin se suurin piirtein on mahdollista.

    Ihmisen syyttäminen avoimuudesta ei ole kovin fiksua, kun samalla joka puolella on kabinettien hämärässä kuiskivat loosit. M ei myöskään ole ahminut itselleen valtaa, vaan häntä on pyydetty noihin hommiin.

    Ja disclaimerina sen verran että en tunne häntä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ei ollut mikään syytös, pelkkä esimerkki satojen samankaltaisten joukossa.

      "M ei myöskään ole ahminut itselleen valtaa, vaan häntä on pyydetty noihin hommiin."

      Ei ole synti kieltäytyä välillä.

      Poista
  2. Kyllä olen kieltäytynytkin.

    En enää syksyllä asettunut uudestaan ehdolle Kirjailijaliiton johtokuntaan, vaikka pyydettiin. Juurikin siitä syystä, että minulla on kädet täynnä kirjallisia ja muita töitä, enkä ehtisi ja jaksaisi hoitaa johtokuntatehtäviä niiden vaatimalla tarmokkuudella.

    Erinäisistä muistakin jutuista olen kieltäytynyt, niitä tässä sen kummemmin erittelemättä.

    Yli-Juonikkaan kirjaan lupauduin kirjoittamaan blurbin ennen kuin tiesin olevani Runeberg-raadissa. Jouduin tai pääsin raatiin Kirjailijaliiton johtokunnan jäsenen mandaatilla. Kirjailijaliitollahan on edustus niin Runebergin esi- kuin lopullisessa raadissa. Johtokunnan jäsenistä minä ja Sari Peltoniemi emme olleet aiemmin raadissa istuneet, joten oli tehtäväkierronkin kannalta luonnollista laittaa meidät nyt raatiin istumaan.

    Olen blogissani kirjoittanut avoimesti, että pidän Neuromaanista, enkä näe siinä mitään väärää. Tyystin neutraaleja ihmisiä ei palkintoraateihin ole mahdollista saada. Olenkin sitä mieltä, että paras pelata mahdollisimman avoimin kortein. Toki aion lukea kaikki ehdokaskirjat niin tasapuolisesti kuin kykenen.

    Yli-Juonikkaan olen tavannut henkilökohtaisesti vain kerran. Muista ehdokkaista esimerkiksi Eeva Kilven olen tavannut useastikin yhteisen kustantajamme tilaisuuksissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän vähän yksinkertaistaa. Esimerkki on kömpelö, mutta mekaaniikka on sama.

      Jos Eino Makunen olisi kirjoittanut etukäteen kaiken tämän tytöstä numero kuusi, olisiko hän enää päättämässä voittajasta.

      Ymmärrrän sen, että vika ei ole tytön numero kuusi, ja nimenomaan hänen ei pitäsi kärsiä Makusen tyhmyydestä. Toisaalta hänen ei pitäsi myöskään saada etua Makusen "avoimmuudesta".

      Keskustelin vasta eilen erään kirjallisuuden harmaan eminenssin kanssa, joka paini samojen ongelmien kanssa: on lähes mahdotonta löytää henkilöä, joka ei olisi jäävi päättämään erään kirjallisuuspalkinnon kohtalosta. Lohdutin häntä sanomalla, että edellisestä päättikin jääveistä jäävein, mutta toisaalta ei tällainen suurta yleisöä kiinnosta, luota siihen ja nimitä vaikka lemmikkihamsterisi raadin puheenjohtajaksi.

      Poista
  3. Esimerkkisi nimenomaan on kömpelö, kuten itse sanot. Eikä mekaniikka ole sama, vaikka niin väität.

    Kirjat eivät ole missejä eivätkä missit kirjoja. Minä kirjoitan blogissani ja muissa yhteyksissä kymmenistä kirjoista vuosittain. Ja niin kirjoittavat monet muutkin kirjallisuusmaailman ihmiset, varsinkin kriitikot. Jatkuva arvottava julkinen puhe ja keskustelu kirjoista kuuluu kirjallisen julkisuuden rakennepiirteisiin.

    Mitään tällaista ei samassa mitassa ole missimaailmassa. Ei Eino Makunen kirjoittele vuosittain blogiin, kritiikkeihin tai kolumneihin arvioita kymmenistä misseistä. Hänen roolinsa, toimintatapansa, profiloitumisensa pohjautuu aivan toisenlaiselle mekaniikalle kuin kirjallisessa julkisuudessa toimivalla ihmisellä. Makunen käyttää ääntään vain missiraadissa ja siinäpä se. Lopputulos on sitten olevinaan "yllätys", täysin lahjomattoman raadin lahjomaton tuomio. Makusen tapauksessa olisi jonkinmoinen kummastuksen aihe jos hän etukäteen kirjoittaisi arvostavasti jostakin tietystä missistä. Se olisi poikkeama normaaleista toimintatavoista. Niin ei tehdä. Ei ole tapana, ei kuulu toimintakulttuuriin.

    Minun tapauksessani taas ei ole minkäänlainen poikkeama normaaleista toimintatavoista, että kirjoitan kirjoista joista olen kiinnostunut. Ellei Neuromaani olisi noussut Runeberg-ehdokkaaksi, ihan hyvin olisi voinut nousta jokin toinen kirja, josta olen lausunut kiittäviä huomioita, kuten vaikkapa Marjo Niemen Ihmissyöjän ystävyys.

    Lopuksi voi kysyä: kuka luulee, että hissuksiin julkisuudessa olleilla raatilaisilla ei olisi vahvoja preferenssejä tai ehdottomia suosikkeja. Kyllä heillä on, voin vakuuttaa. Vaikka Kämäri ei niistä olisi kuullutkaan. Minun vikani, joka ei omasta mielestäni mikään vika ole, on siis se että toimin avoimin kortein.

    Ja kuten sanoin, kyllä minä ne kaikki ehdokaskirjat pyrin lukemaan niin tasapuolisesti kuin suinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esimerkki oli valittu juuri siksi, ettei Eino Makunen koskaan tekisi sitä virhettä että sanoisi jotakin arvottavaa ehdokkaista etukäteen.

      Kirjallissa piireissä kirjallisuuspalkintoja on pitkään verrattu missi- ja hevoskilpailuihin - eikä syyttä.

      En muista yhtä vankkaa kannanottoa yhden kilpailijan puolesta aikaisempien kirjallisuuspalkintojen ympäriltä. Käsittääkseni Melender ei ole kirjoittanut muiden palkintoehdokkaiden kirjoista mielipidettään, vai olenko väärässä?

      "Lopuksi voi kysyä: kuka luulee, että hissuksiin julkisuudessa olleilla raatilaisilla ei olisi vahvoja preferenssejä tai ehdottomia suosikkeja. Kyllä heillä on, voin vakuuttaa. Vaikka Kämäri ei niistä olisi kuullutkaan. Minun vikani, joka ei omasta mielestäni mikään vika ole, on siis se että toimin avoimin kortein."

      Yritin etsiä muiden raatilaisten (Siru Kainulainen ja Dan Henriksson) etukäteiskannanottoja ehdokkaista. En löytänyt mitään. Ehkä he eivät pelaa sitten avoimin kortein.

      Poista
    2. Niin, ehkä on paikallaan muistuttaa, että en ole kommentoinut Neuromaania tietäen että siitä tulee ehdokaskirja. Minulla ei ollut hajuakaan sen mahdollisuuksista päästä ehdolle, eikä minulla myöskään ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia vaikuttaa sen ehdolle pääsyyn. Olen kirjoittanut siitä niin kuin olisin siitä joka tapauksessa kirjoittanut. Eli en kommentoinut "ehdokaskirjaa" vaan pelkästään kirjaa. Kainulainen ja Henriksson eivät kai pidä blogia. Sekin selittää.

      Poista
    3. Uskon täysin vilpittömyyteesi. Olet rehellinen ja tosi kuin Veijo Meren Goethen tammi keskitysleirin pihalla. Kirjoittiko Matti Pulkkinen muuten aiheesta?

      Miten edes voisin sitä epäillä!

      Hieman minua loukkaa että aliarvioit henkistä kapasitteettiani: en todellakaan pidä sinua profeettana, en edes ainokassisena. Et näe tulevaisuuteen.

      Arvelet, että jos Kainulainen ja Henriksson pitäisivät blogia, he olisivat nyt samassa suossa. Epäilen.

      Poista
  4. Vielä voisin lisätä tämän:

    Miksei Antti Majanderilta vaadita, että hän ei saa vuoden aikana kirjoittaa yhtäkään kiittävää kritiikkiä esikoisteoksista, koska kehut tekisivät hänestä jäävin osallistumaan Helsingin Sanomien esikoiskirjakilpailun voittajan valintaan?

    Jos kerran lähtökohdaksi otetaan sinänsä absurdi ajatus, että kehu automaattisesti jäävää.

    Henkilökohtaisesti minusta tuntuu äärimmäisen naiivilta sellainen ajatus, että kun kolme salaperäistä tuppisuuta istuu päättämään kirjallisuuspalkinnosta suljettujen ovien takana niin lopputuloksena on mystisesti jonkinlainen neutraali, tasapuolinen ja oikeudenmukainen päätös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lisäyksestä.

      Antti Majanderin tehtävä, eikä sen pitäsi olla suuri salaisuus, on nimenomaan vakuuttaa että juuri kyseiset kirjat ansaitsevat pääsyn Helsingin Sanomien esikoiskirjakilpailuun.Se on Antti Majanderin palkkatyö.

      Käsittääkseni Antti Majander ei ole kuitenkaan kirjoittanut yhtäkään blurbia kyseisiin kirjoihin.

      "Henkilökohtaisesti minusta tuntuu äärimmäisen naiivilta sellainen ajatus, että kun kolme salaperäistä tuppisuuta istuu päättämään kirjallisuuspalkinnosta suljettujen ovien takana niin lopputuloksena on mystisesti jonkinlainen neutraali, tasapuolinen ja oikeudenmukainen päätös."

      En tunne palkintoraadin retorisia lahjoja, mutta minusta taas kuvaamasi istunto ja lopputulos olisi äärimmäisen viehättävä.

      Poista
    2. No kyllähän Antti Majanderin kehuva Hesarin kritiikki siivittää kirjaa huomattavasti enemmän kuin takakanteen raapustettu blurb, jonka löytävät vain sellaiset, jotka ovat jo ottaneet kirjan käteen. Ja kun Majanderilla on tuo palkkatyö niin siihen kai eivät blurbit oikein sovikaan. Minulle blurb on teksti muiden joukossa, mutta olen kyllä edellisestä ymmärtänyt, että sinulle ei. Voimme siis tästä ja muutamasta muustakin asiasta todeta, että olemme eri linjoilla. Meillä on eri tavalla raadolliset käsitykset kirjallisuusmaailmasta, mutta molemmilla kai yhtä kaikki varsin raadolliset.

      Poista
    3. "Voimme siis tästä ja muutamasta muustakin asiasta todeta, että olemme eri linjoilla. Meillä on eri tavalla raadolliset käsitykset kirjallisuusmaailmasta, mutta molemmilla kai yhtä kaikki varsin raadolliset."

      Näihin sanoihin, näihin tiivistyksiin on hyvä lopettaa. Palkkatyöläinen painuu pehkuihin.

      Kiitos että valaisit asiaa omalta kantiltasi, vaikkei näitä kukaan luekaan.

      Poista
  5. Mielenkiinnolla luin keskustelun, asiallista säpinää!

    VastaaPoista
  6. Kuten tiedetään, kauan sitten katoliset munkit yötä päivää kopioivat, siis monistivat, kammioissaan pyhiä tekstejä, joten eikös olekin vaan eliitin turvallisuuden tunnetta lisäävää huomata, että näinäkin pyhinä jokunen kutsuttu kirjailija ahertaa merkkauskynä kädessään palkintoehdokkaiden parissa?

    VastaaPoista
  7. Ihan mielenkiintoinen keskustelu - kiitos siitä - mutta sikäli hassu, että eihän koko juttu vaikuta mitenkään muuten Runeberg-palkinnon saajan valintaan muuten kuin sillä tavalla, että Yli-Juonikkaan on palkintoa tässä asetelmassa liki mahdoton saada. Koska jääviys. Tai jos sitten saisikin niin siitähän nousisi melkoinen "äläkkä", luulen ma. Eli asiasta ei kai "kärsi" kukaan muu kuin ko. kirjan kirjoittaja, joka ei tähän edes ole voinut vaikuttaa...?

    VastaaPoista
  8. Kuten sitten kävikin...

    VastaaPoista
  9. En tunne kärsineeni enkä "kärsineeni" vääryyttä, ja iloitsen ennakkosuosikkini voitosta. Raadin päätös oli paras mahdollinen. Arvelisin, että Tennilä, Poesia ja nykyrunous hyötyvät tästä tuesta ja tunnustuksesta suhteellisesti enemmän kuin esim. minä, jos Neuromaani olisi valittu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasin sanoa että iloitsen runouden voitosta, mutta sanonkin, että iloitsen runoudesta. Voittamisessa ja palkintojen jakamisessa on se vastenmielinen piirre että jonkun voittaminen merkitsee yleensä jonkun toisen häviämistä. Eikä se juuri lohduta että häviäjänä kuuluu enemmistöön; se lienee enemmistö, mihin vähiten halutaan.

      En osaa sanoa, oliko "raadin päätös paras mahdollinen", kun en usko parhauteen. "Hyötyminen" taas on minusta taloustermi, jota en oikein osaa liittää Tennilän, Poesian ja nykyrunouden ja sinun tai kirjasi väliseen suhteeseen.

      Sitä olen jälkeenpäin miettinyt, että pitikö minun edes puuttua koko asiaan. Jotenkin asetelma oli vain niin ilmeinen ja typerä. Sinulla ei tosin ollut asiaan osaa eikä arpaa. Sinä kirjoitit kirjan, siinä kaikki.

      Melenderhän rakastaa kirjaasi - ja hyvä niin. Kaiken sen julkisen rakastamisen jälkeen hänen olisi ehkä pitänyt harkita suostumista raadin jäsenyyteen, mutta rakastunut on psykoosissa - hän etenee tunteella, ei järjellä.

      Jotenkin minulla on pakkomielle näistä jääviys, pienet piirit ja hyvä veli/sisko-kuvioista. Kun istutaan vaikka kuinka monella pallilla eikä edes nähdä siinä mitään ongelmaa.

      Onnea tuleville kirjallisille hankkeillesi!

      Poista
  10. "Palkintoraati keskusteli pitkään Jaakko Yli-Juonikkaan poikkeuksellisen kokeellisesta ja omaperäisestä teoksesta Neuromaani, joka sekä huvitti ja ihastutti että hämmensi ja hermostutti raatilaisia. Uusia suuntia etsivä suomalainen romaani tuskin jää entiselleen Yli-Juonikkaan romaanin jälkeen."

    VastaaPoista