keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Iso jytky

”Jos joutuisin piirtämällä kuvaamaan käsitettä ’kansa’, piirtäisin pelkän ammottavan suun, mölisevän suun.”

Näinä päivinä Suomen Yleisradio on toistuvasti esittänyt kuulokuvaa, jossa Perussuomalaiset-puolueen puheenjohtaja, sivistymättömyyden ruumiillistuma, huutaa suoraa huutoa: ”Nyt saatiin iso JYTKY!” – ja tätä seuraa kuulijoiden valtaisa mölinä.

Kaikkialla on todettu, että nyt saatiin kansan ääni kuuluviin; sen uskon. Perussuomalaisten ohjelma vaatii kansainvälisestä ilmastopolitiikasta irrottautumista, kullankaivuun, uraanikaivosten ja turpeentuotannon kaikkien esteiden poistamista. Riistan ja petoeläinten kaadot ”kansan käsiin, pois Helsingin ja Brysselin herroilta”. Luonnonsuojelujärjestöiltä valtionapu pois. ”Eläimiä on suojeltava eläinsuojelijoilta ja luontoa luonnonsuojelijoilta.” Toden totta, sanat ”kansa” ja ”roskaväki” ovat synonyymejä.

Osa Pentti Linkolan vastauksesta Jaakko Anhavalle Tieteessä tapahtuu-lehdessä 4/5/2011

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Kalevi Seilonen kuollut

Tulin mökiltä äsken ja blogeja selatessani huomasin, että Kalevi Seilonen on kuollut. Tuli tarve sanoa Seilosesta jotakin.

Erno Paasilinna arvosti Kalevi Seilosta erityisesti. Seilosen nimi vilahteli usein hänen puheissaan.  Näin hän kuvailee ensimmäistä kohtaamista Seilosen kanssa vuonna 1959 omaelämäkerrassaan Tähänastisen elämäni kirjaimet:

”Kun menimme kahville Nissenin baariin, tapasin ensimmäisen nuoren neron, Kalevi Seilosen. Kuivasti ja hillitysti kouraansa rykien hän ojensi valkoisen lappusen, johon oli kirjoittanut koneella tekstin käyntikortiksi, pienin kirjaimin: kalevi seilonen. Hän hämmästyi kuultuaan että olen Nuoren Voiman Liiton uusi toiminnanjohtaja.”

”Muistettavia olivat tietysti lukuisat sisäpiirin esteettiset istunnot. Kerran istuimme Väinö Kirstinän boksissa sankan tupakansavun keskellä, paikalla oli ainakin Kalevi Seilonen ja pari muuta, pöydällä leipää, suolalihan siivuja, punaviiniä. Väinö lehteili ruskeankeltaista ranskankielistä sidosta, Guillaume Apollinairen runovalikoimaa, jossa oli vaikuttavia kuvarunoja. Väinö käänsi niistä joitakin hitaalla, katkeilevalla, kuivalla äänellä, tarkasti tehtäväänsä uppoutuen kuin joku salatieteilijä joka paljastaa muilta kätkettyjä asioita.”

”Tärkeimpinä lähipiirin esteettisinä vaikuttajina pysyivät Väinö Kirstinä ja Kalevi Seilonen. Tapasimme melkein yhtä mittaa ja vuorovaikutus oli  tiivistä.”

Minä en tavannut Seilosta koskaan. Pari kertaa uhosin Aleksi Ahtolalle, että voisimme lähteä juomaan viiniä Seiloselle, joka oli Ahtolan kaveri ja jo silloin hyvin sairas. Valitettavasti se ei koskaan toteutunut.

Sen sijaan puhuin Seilosen kanssa puhelimessa pitkään muutamia kertoja. Hänen sivistyksensä ja lukeneisuutensa tuntui olevan ääretöntä. Lisäksi meillä oli yhteisiä tuttuja,  joista riitti tarinoitavaa.

Yhteytemme sai alkunsa siitä, että käytin hänen valokuvaansa Samuli Parosesta ilman asianmukaista lupaa blogissani. Hän otti minuun yhteyttä ystävällisessä hengessä ja poistin kuvan. 

Seilonen lähetti minulle pian hienona eleenä historiasta aineistonsa noutavan pääteoksensa Neljä vallankumousta. Sen omistuksena lukee seuraavaa:

”Lassi Kämärille 18.4.2007 Yksi vanha runo, jonka neljännellä rivillä tulisi olla Kuznetsovin sijasta Kutuzov, mies joka kukisti Napoleonin tekemättä mitään. (Tolstoin Sota ja rauha.)

JK. Kiitos (20.4) Loistavasta puhalluksesta, josta pidin hyvin paljon. Itse en pystyisi kirjoittamaan puolta sivuakaan vastaavaa tekstiä.

Kalevi”

Väinö Kirstinä taas kirjoittaa samasta teoksesta (Neljä vallankumousta) esseekirjassaan Kirjailijan tiet:

”Hänen runojensa minä  on monikasvoinen, silti aina vallankumouksellinen. Hän tukeutuu entistä vahvemmin kirjallisiin lyyrisiin arvoihin; hän on estetisoitunut. Hän siteeraa paavin kirjettä Suomen piispalle Henrikille: ”Puolustetaan me, hyvä Henrik, vain toisiamme, /kyllä usko puolustaa itse itseään.” ”

maanantai 2. toukokuuta 2011

Osama bin Laden on murhattu

Osama bin Laden on murhattu. Hän oli ilmeisesti CIA:n palkkalistoilla, eikä häntä haluttu päästää oikeussaliin asti kertomaan tietojaan CIA:n operatiivisesta toiminnasta.

Bin Laden vedettiin kuin taikurin hatusta esiin aina kun maailman poliisi tarvitsi pelotetta toimilleen jossain maailman kolkassa.

En usko, että bin Ladenin kuolema tekee maailmasta yhtään turvallisempaa paikkaa. Yhtä typerää olisi väittää, että maailmasta tulisi turvallisempi paikka, jos Barack Obama murhattaisiin. Kostoiskujen kierre vain tulee kiihtymään.

Vatikaani riensi ilmoittamaan, että bin Laden joutuu vastaamaan jumalalle ihmisten tappamisesta ja vihan levittämisestä. Viimeaikaisten uutisten perusteella Vatikaanin kannattaisi olla enemmän huolissaan omasta tuomiopäivästään.

"Ihmiset itkevät, juhlivat ja laulavat kansallislaulua Ground Zerolla." Ihmisiä on aina riittänyt lynkkausjoukkoihin – eikä rikollisen haudalla tanssiminen ole kaukana siitä. Kun koston humala haihtuu, hirttopaikalta lähdetään pää painuksissa. Jo Monte - Criston kreivi, Edmond Dantès oppi sen.

Kuolemantuomion kannatus on vankkumaton.

Yhdysvaltain viranomaiset hautasivat bin Ladenin ruumiin nopeasti mereen, tuntemattomaan paikkaan, ettei muslimimaailma saisi uutta pyhiinvaelluskohdetta marttyyristaan.

Mutta meren aaltojen pauhua eivät Yhdysvaltain viranomaiset kykene vaientamaan.

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Laskelmoitua sukupolvikapinaa

"Kirjoitin rennosti virnistellen, että tekisi mieleni kusaista neron haudalle. Syytin kuollutta runoilijaa kaikista mahdollisista entisten radikaalien virheistä. Samalla leimasin - nimeltä mainiten - kaikki muistamani keski-ikäiset kultturihenkilöt joutaviksi ja surkuhupaisiksi hyvinvointivaltion syöttiläiksi.

Nimittelin tunnettuja kirjallisuusmiehiä, sosiologeja ja teatteriväkeä lyhytnäköisiksi typeryksiksi. Kerroin, että romahtanut vasemmisto ei kestä peilistä tuijottavan lapsellisen keskiluokkaisen idiootin naamaa, vaan ylentää vanhat dogminsa järjenvastaiseksi uskonnoksi.

Kerroin Saarikosken ystäville ja aikalaislle, että heidän pettymyksensä ja katkeruutensa kertoo kaiken heidän ajastaan ja sielustaan.Niistä, joita runoilija ei kestänyt selvin päin. Ilmoitin, että kriitikon jumaloiman runoilijan kauniiksi säkeiksi jalostettu itsesääli ja kirjaviisas pessimismi kertoo ainoastaan "kaunaisen sukupolven" virheellisestä maailmankuvasta, kivettyneestä dialektiikasta ja halusta myrkyttää meidänkin mielemme."

Kari Kontio: Lajinsa viimeinen (1992)

torstai 28. huhtikuuta 2011

Vappu

Minä olen Vappu. En ole työväen- enkä ylioppilaidenjuhla. Olen hevonen. Tamma.

Koko ikäni olen vetänyt taakkaa. Milloin talven metrisessä nietoksessa ja 30 asteen pakkasessa, milloin kesän uuvuttavissa helteissä, milloin syksyn tuulissa ja rankkasateissa, milloin  kevään litisevissä ja upottavissa loskakeleissä. Taakka on ollut raskas. Sen nimi on hyvinvointiyhteiskunta.

Nöyrästi olen palvellut kaikkia isäntiä yhteisen hyvän aikaansaamiseksi. Olen pinnistellyt lihakset piukuen, keuhkot melkein reveten, ravannut kyljet höyryten paikasta toiseen, kiskonut auraa pelloilla ja riuhtonut puuta metsissä.

Ja olot ovat parantuneet. Näennäisesti. Köyhyys on ajettu lähiöiden ruokajonoihin, lakaistu pois silmistä. Köyhyys on siirtynyt eläkkeelle. Onpa joku väittänyt, ettei Suomessa enää köyhiä olekaan. Mutta kyllä niitä on.

Minä annoin kaikkeni hyvinvointivaltiolle. Se ei riittänyt, koska isännilleni ei riitä mikään. He sulkivat minut pilttuuseen ja äänestivät uudet hevoset vetovastuuseen lisää vaurastuakseen.

Nyt minä seison tallissa ja rouskin heinää. Muistelen hirnuen tovereita ja menneitä aikoja. Yön pimeinä ja päättymättöminä tunteina toivon, että olisin vappupallo, joka voisi karata taivaalle ja räjähtää stratosfäärissä.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Lapsenuskoisesta innostuksesta

"Nekin, jotka näkevät Timo Soinissa väärän messiaan, joutuvat myöntämään, että Soini on koko olemukseltaan haavoittuvainen messias. Hänen ympärilleen syntynyt lapsenuskoisen innostuksen protestimieliala on kaukana niistä totalitaarisista ja puoliuskonnollisista henkilökulteista, joihin kuumapäisimmät kriitikot ovat persujen rynnistystä verranneet. Tästä ilmeisen väliaikaisesta kansallisesta imagohaitasta on turha maalailla pimenevien kristalliöiden kautta."

Riku Korhonen/Uurnilla HS 27.5.2011

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Aasinvarsan tarina

Siinä samassa paikassa seisoskellessa päivästä toiseen tuppasi aika käymään pitkäksi ja elämä perin yksitoikkoiseksi. Isäntä oli sitonut minut talon varjoisammalle puolelle. Välillä se kävi viskaamassa jotakin purtavaa eteen ja kaatamassa vettä ämpäriin.

Paljoa ei tapahtunut. Seurailin laiskasti kun talon ohi vievää tietä pitkin tallusteli harvakseltaan uupuneita aaseja. Ne olivat matkalla Jerusalemin suuntaan. Nopeasti ne hävisivät näköpiiristä kantamuksineen. Pelkkä pöly ja autius jäivät leijailemaan tien pinnalle. Mielelläni katselin myös lasten leikkejä pihalla. Välillä jouduin itsekin niiden kohteeksi.

Kukaan ei ollut vielä ratsastanut minun selässäni. Pari kertaa olin päässyt mukaan lähikyliin äitini kantamuksiin sidottuna.

Tietä pitkin lähestyi kaksi parrakasta miestä. He kävelivät suoraan meidän pihaamme ja ällistyksekseni alkoivat availla minun liekanaruni solmuja. Molemmilla oli määrätietoinen katse, joka pelotti minua. Vinkaisin kovaa ja isäntäni ryntäsi ulos talosta ja kysyi:

- Mihin te minun varsaani viette?

- Herra tarvitsee sitä, miehet vastasivat.

Sen jälkeen asiasta ei jaariteltu enempää. Lähdin miesten matkaan enkä sen koommin nähnyt rakkaita kotikontujani.

Miehet veivät minut parrakkaan ja lempeän näköisen miehen luo, joka ilmeisesti aikoi ratsastaa minun selässäni. Ihmisiä oli kokoontunut suurin joukoin tienpenkoille ja tielle seuraamaan minun ensimmäistä ratsastusnäytöstäni. Osa oli kavunnut puihin paremmin nähdäkseen. Siinä oli mielestäni jopa liioittelun makua, vähempikin olisi minulle riittänyt.

Ihmiset heittivät viltin minun selkääni ja auttoivat miehen ratsaille. Lähdin liikkeelle. Väkijoukko levitti vaatteita ja palmunoksia tielle kulkuani helpottamaan. Jolkuttelin eteenpäin pitkällä ja vetävällä askeleella, pää pystyssä ja rinta rottingilla. Kohta aloin puuskuttaa ja muistin äitini opetuksen, ettei koskaan kannata lähteä alussa lujaa, kun ei voi etukäteen tietää tulevan matkan pituutta. Se olikin hyvä neuvo. Hidastin ja jatkoin tasaisemmin.

Väkijoukko meni sekaisin klassisesta juoksutyylistäni ja alkoi laulaa minulle ylistyslaulua, joka sisälsi kyllä aika paljon asiavirheitä. Sitkeästi väkijoukko jaksoi seurata suoritustani Jerusalemiin asti. Kuten jo aikaisemmin totesin, vähempikin olisi riittänyt.

Kun saavuin Jerusalemiin, koko kaupunki alkoi kuohua ja kaikki kyselivät: "Kuka hän on? Kuka hän on?" Olin kyllä valmis kertomaan, kuka minä olen, mutta minut unohdettiin yksin erään rapistuneen majatalon pihaan. Ratsastaja nousi selästäni, taputti minua päälaelle ja meni sisään temppeliin. Väkijoukko seurasi hänen perässään. Silloin näin sen miehen viimeisen kerran.

Tämä päivä oli merkillisin päivä minun pitkässä ja raskaassa elämässäni, josta ei totisesti ole murhetta puuttunut. Sen muisto säilyy mielessäni siihen asti kunnes loputkin päiväni ovat luetut.

torstai 21. huhtikuuta 2011

Varjoja blogimaailmassa

- Kännissä on hyvä olla ja asiat tuntuvat luistavan.

- Häh?

- Niin että kännissä on hyvä olla ja asiat tuntuvat luistavan.

- Tota sä et ole kyllä ite keksinyt.

- En mä oo väittänytkään. Nikanderi, se roskakuski, jota Kuosmanen esittää Kaurismäen leffassa, sanoo sen Pellonpäälle.

- Luuleksä sä että Nikanderi on keksinyt ton lauseen?

- Miten niin?

- Sä luulet.

- En luule.

- Luulet.

- Vitut.Mutta Kuosmanen voi olla.

- Eksä tajua, että Kaurismäki sen on keksiny.

- Tietenkin. Pidäksä mua noin tyhmänä?

- En, mä pidän sua vielä paljon tyhmempänä. Eikä se edes noin mene se lause.

- Mites se sitten menee?

- Jotenkin erilailla.

- Jotenkin erilailla?

- Niin.

- No anna tulla sitten oikea lause.

- Sä panit mut nyt seinää vasten, sä oot yks paska.

- Älä tule mulle selittään.

- Muuten Pellonpää oli Nikander ja Kuosmanen oli Melartin...

- Just, sanoo mies, joka muisti lauseenkin tosta vaan.

- Ai että mun tekis mieli tirvasta.

- Mikset tirvase?

- Koska täällä dunkkaa?

- Dunkkaa? Mikä?

- Sulla valahti vissiin savet sloggeihin.

- Tuskin, meikäläinen käyttää boksereita.

- Noin niinku kuvaannollisesti.

- Kuvaanollisesti mustiin boksereihin Herää!

- Suhun uppoo vertauskuvia, mutta sä et ymmärrä niitä?

- En, mulla ei ole mielikuvitusta. Jalat maassa, kato.

- Ja kohta taivaassa, jos jatkat dokaamista tohon tahtiin.

- Mulla on rasvamaksa, tiesitsä?

- Sehän on hauskaa.

- Hauskaa? Kyllä sä oot raaka ihminen.

- Veikko Huovinen on paljon raa'empi.

- Mitä helvettiä Veikko Huovinen tähän liittyy?

- Sehän kirjoitti Rasvamaksan.

- Justiinsa.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Ikävä välikohtaus Kosmoksessa

Pekka Tarkka istuu Kosmoksen pöydässä. Hänen tarkkaan silmäänsä on osunut edelliseltä ruokailijalta valkoiselle liinalle tipahtanut pippuri. Hän näpäyttää sen sormellaan ilmalentoon ja hymähtää. Hän työntää ruokalistan sivuun ja päättää tilata sinappiyrttihunnutetun lampaankruunukyljyksen, kun portsari astelee hänen luokseen ja sanoo:

- Anteeksi, mutta tuolla ovella on mies, joka kysyy herraa.

- Mikäs mies siellä sitten on?

- Sanoo olevansa Juutas Käkriäinen Putkinotkosta.

- Vai Käkriäinen? Putkinotkosta? Mitäs pilaa tämä on?

- En osaa sanoa. Mies haiskahtaa vanhalle viinalle ja on epäsiististi pukeutunut. En aio päästää sitä kyllä sisälle.

- Tiedättekös te kuka Juutas Käkriäinen on?

- Ei hajuakaan.

- Käkriäinen on fiktiivinen henkilö.

- Saattaa olla, mutta tuolla se nyt seisoo Kosmoksen ulko-ovella. Mitä minä sille sanon?

- Sano sille, että painuu takaisin Putkinotkoon.

Portsari nyökkää ja häviää ripeästi eteisaulaan.

Ruoka tulee pöytään ja emerituskriitikko tarttuu veitseen ja haarukkaan määrätietoisin ottein. Kosmoksen keittiö on pistänyt parastaan ja ikävä välikohtaus unohtuu ensimmäisen suupalan aikana. Jälkiruuaksi hän tilaa vielä kahvin, konjakin ja tiramisun. Niitä maistellessaan hän selailee Parnasson uusinta numeroa.

Vasta kun portsari auttaa takkia hänen ylleen, hän muistaa aiemmin tapahtuneen välikohtauksen.

- No, mitä se Juutas Käkriäinen sanoi?

- Se sanoi, että sitähän se Rosinakin varoitteli. Ja Aapeli Muttinen.

- Ai mitä?

- Ettei se Pekka Tarkka varmaan pontikkaa osta. Sivistynyt mies

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Kun vikkeläville voittaa vaalit

"On helppo luetella ulkoisia ja sisäisiä kimmokkeita Soinin pompulle. Ulkouhkina ruokitaan EU:n ja euron pelkkää olemassaoloa, maahanmuuttoa, Kreikkaa, Irlantia ja Portugalia, Libyaa, venäläisten maanostoa. . .

Kotikutoisemmassa kiihotuksessa operoidaan kestotyöttömyydellä ja -köyhyydellä, yhä venyvällä tulohaitarilla, kouluruotsilla, rikollisilla ja sosiaalipummeilla – ja ainaisena sidoksena höyryää makea herraviha.

Soini on taakse- ja sisäänpäin katsova reaktiivinen ajattelija, mutta mielipiteiden meressä hänen päänsä pyörii kuin Harmajan majakka. Hänen puolueensa pinosi 70-sivuisen ohjelmanipun, kansanvallan niksinurkan. Se on romukaupan näyteikkuna, josta ei muuta puutu kuin joka kevät paljastuvan koiranpaskaongelman ratkaisu.

Sadan vuoden takaisia, sodanjälkeisiä ja nykyisiä haastajia yhdistää halu panna vastakkain "vanhat" ja "uudet", "heidät" ja "meidät". Vuoden 1907 vaaleissa "alas lyötiin koko vanha maailma" ja 1945 parlamenttiin huudettiin "uusia kasvoja".
Soini toistaa fraasiaan "vanhoista puolueista", vaikka hänen oma poliittinen ryhmäkuntansa luotiin 1959 – eli 52 vuotta sitten.

Ylipäänsä mesotessa sopisi hetki pureksia Lassi Kämärin lausetta: "Ei toinen puolue ole vaihtoehto. Se on toinen puolue."

Veli-Pekka Leppänen/Kun vikkeläville voittaa vaalit/HS/Alaviite (19.4.2011)

Kun luovuus ehtyy

"Kun luovuus loppuu, tuntuu kuin 70 prosenttia elämän merkityksestä putoaisi pois. Se ei ole mikään pieni asia. Joskus herään aamulla puolivalvetilaan ja mielessäni kirjoitan pirusti. Tekstistä tulee valmista, on välimerkit paikoillaan ja kaikki. Sitten herään, eikä sitä tekstiä ole."

Martti Joenpolvi Helsingin Sanomien 75-vuotishaastattelussa

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Perustaantumukselliset keskustelevat

- Luoja, miten minä kaipaan vanhaa sivistyneistöä, Linkola parahtaa.

- Samoin Pentti, näiltä syrjäseuduilta Helsinkiin opiskelemaan tulleilta maisterinplantuilta puuttuu klassinen sivistys ja perimä. Keskustelussa heidän kanssaan ei pääse pintaa syvemmälle. Heillä ei kerta kaikkiaan ole taustalla sivistyksen tuomaa historiaa, Klinge myöntää ja katsoo taksinikkunasta, onko rusetti suorassa ja tukka hyvin.

- Sinähän olet, Pentti,  yksi vuosituhannen vaihteen johtavista eurooppalaisista ajattelijoista. Oletko sinä sitä mieltä, että sivistys on perinnöllistä? Klinge kysyy.

- Ehdottomasti. Katso suomalaista vanhaa sivistyneistöä. Näistä samoista suvuista ovat syntyneet ja syntyvät edelleen parhaat tyttömme ja poikamme taiteen ja tieteen keskiöön. 

- Viittaatko nyt Tuusulanjärven taiteilijayhteisöön?

- Siihenkin, mutta esimerkiksi isoisäni Eino Suolahti oli kosmopoliitti. Hän uisteli haukea Himmlerin kanssa Vanajalla.

- Heinrich Himmlerin?

- Juuri hänen. Ei kannata uskoa kaikkea mitä hänestä on kirjoitettu. Isoisäni mukaan hän oli varsin sympaattinen ja Suomen erikoisluonnetta Neuvostoliiton kainalossa ymmärtävä mies.

- Saksalaisilla riittää sivistystä. Goethe, Wagner, Nietzsche - kaikki saksalaisia.

- Me suomalaiset olemme myös yli-ihmisiä. 

- Niinhän me olemme, siksi olimme saksalaisten aseveljiä. Oletko sinä seurannut tätä Tatu Vanhasen tutkimuksesta käytyä keskustelua?

- Olen. Vanhasen tutkimustulokset vahvistavat omat johtopäätökseni, jotka tein jo nuorena poikana tutustuessani Burroughsin Tarzan- kirjoihin ja Kiplingiin.

- Aah Tarzan-kirjat - niissä ei rotkoon tippuneen neekerikantajan perään huudeltu eikä voivoteltu... Sallitko muuten minun huomauttaa sinulle eräästä mieltäni vaivanneesta asiasta, Pentti?

- Kaikin mokomin, Matti, kaikin mokomin.

- Oletko sinä missään vaiheessa harkinnut värianalyysia. Sinähän olet komea mies! Tuollainen harjastukka!  Arvelen, että sinulle saattaisi sopia englantilaisesta tweedistä tehty kokopuku. Eikös tämä haanpääläinen jätkäpaitatyyli ole jo nähty? Ja nyt kun sinä olet heittänyt lopullisesti toivosi maapallon pelastumisesta, voisit alkaa pukeutua vanhan sivistyneistön tyyliin ja erottua rahvasta.

- Njaaah...Saatat olla oikeassa, ystävä hyvä.

- Varmasti olen. Maanantaina me lähdemme yhdessä minun omalle räätälilleni Bulevardille ja teetämme sinulle kunnon puvun.

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Himo Nännikäinen natsiestetiikkan lumoissa

- Sä tykkäät katsella.

- Mitä?

- Eläinten tappamista elokuvassa.

- Esteettinen puoli siinä viehättää.

- Esteettinen puoli?

- Asetelmat, kuvakulmat, valinnat...Kun kauneus yhdistyy makaaberiin valkokankaalla tinkimättömästi.

- Eikös sua viehätä myös natsiestetiikka?

- Kyllä. Univormut, järjestelmällisyys, paraatit...

- Entä juutalaisten tappaminen, mielisairaiden kaasuttaminen, kommareiden murhaaminen?

- Jos sä olet lukenut Jonathan Littellin kirjan Hyväntahtoiset, sä tiedät...

- Älä viitti!

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Sisäinen valo on huono valonlähde

Myöhemmin siteerasin usein erästä Faulknerin ajatusta kirjoittamisesta. Hänen mukaansa ei ollut mitään mieltä naida tai ryypätä aamusta iltaan. Ainoa, mitä saattoi tehdä koko päivän, oli kirjoittaminen. Valitettavasti tämääkään ei toteutunut kohdaltani, koska annoin liian usein houkutella itseni milloin mihinkin työpaikkaan siinä uskossa, että pystyisin voittamaan tielläni olevat esteet ja kirjoittamaan toisen työpäivän verran. En halunnut tulla riippuvaiseksi siitä yhteiskunnan tuesta, jota alettiin yhä laajemmin jakaa kirjailijoille ja taiteilijoille. Otaksun sitä paitsi, että kirjailijat, joista liian varhain tulisi yksinomaan kirjailijoita, vähitellen kuivettuisivat, koska heidän elämänsä olisi liian yksitoikkoista ja koska sisäinen valo on huono valonlähde (Lukács).

Jörn Donner: Terveenä laitoksessa (1995)

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Älyllinen dialogi huipentuu blogimaailman sinertävässä valossa

- Sulla on ironiset viikset.

- Mulla?

- Niin. Ja sä et edes näytä tajuavan sitä itse.

- Totta. En ole tajunnut. Ajan ne pois.Olipa hyvä, että sanoit.

- Autan mielelläni rumuuden poistamisessa maailmasta.

- Niin varmaan. Kuule.

- No?

- Sulla on tosikkomainen keskijakaus.

- Mulla?

- Niin. Et ole vissiin vilkaissut peiliin pitkään aikaan?

- En ole. Olen keskittynyt juonettoman proosan puolustamiseen ja muuhun tyhjänpäiväiseen höpinään.

- Keskijakaus tekee ihmisestä epäilyttävän.

- Niinkö?

- Keskijakaus on kuin ylös asti napitettu kauluspaita, viittaa ahdasmielisyyteen ja pikkusieluisuuteen, körttiläisyyteen.

- Älä helvetissä...

- Valitettavasti asia on näin. Taisi tulla parturikeikka?

- Ehdottomasti.

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Himo Nännikäinen kertoo äidistä ja tyttärestä

- Kaikesta emansipaatiosta huolimatta vapautunut nykynainen näyttää yhä haluavan kunnon alfa-urosta.

- Et ole siis vieläkään päässyt yhtymään naiseen?

- Totta kai olen. Usko tai älä, olen maannut jopa saman perheen äidin ja tyttären.

- Ja päätit kertoa siitä Nyt-liitteen haastattelussa.

- Kirjailijalle ei mikään inhimillinen saa olla vierasta.

- Etkö sinä nyt toimi juuri kuten halveksimasi seksimaanikot toimivat retostelemalla asialla julkisesti?

- Totuus ei pala tulessa.

- Entä hienotunteisuus äitiä ja tytärtä kohtaan, jotka tunnistavat varmasti itsensä?

- Jätän sen humanisteille, vasureille, edistyneistölle ja pseudoälymystölle.

- Olet näemmä saanut takaisin mielenterveytesi, elinvoimasi ja itsekunnioituksesi.

Nännikäinen ryystää vihreää teetä kupistaan ja toljottaa himokkaasti viereisessä pöydässä kikattavia naisihmisiä.

- En osaa sanoa, hän livertää kujeilevasti. 

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Ökyrikkaat tahtovat kunnioittavampia ilmaisuja

"Media luo osaltaan kulttuuria. Älkää käyttäkö öky-sanaa, puhukaa mieluummin menestyjistä, Nalle toivoi ja poistui myöhemmin kotiinsa käsintehdyn Bentleynsä takapenkillä."

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Vertaan, kun en keksi mitään tuoretta

”Surkeat kriitikot palauttavat aina mieleensä samankaltaisuuksia, joilla ei ole mitään tekemistä käsiteltävien teoksien kanssa mutta sitäkin enemmän niiden riittämättömien esimerkkien kanssa, joita heidän on vedettävä hatustaan; heidän piittaamattomuutensa vaatii niitä.”

Don Paterson: Varjojen kirja

Tässä linkki Don Patersonin uusimman kokoelman Best Thought, Worst Thought aforismeihin.

torstai 17. maaliskuuta 2011

Himo Nännikäinen kaipaa rakkautta

- Minne sinä olet menossa?

- Kirjamessuille puhumaan ihmisten viheliäisyydestä.

- Minusta sinun ihmisvihasi on laskelmoitua.

- Niin se onkin. Toivoisin vain, että ihmiset voisivat rakastaa minua pahimpien puolieni vuoksi.

- Ai jaa.

- Vähän niin kuin Ranska hyväksyi Camus'n, Sartren, Beckettin ...

- Sehän on valtion normimekanismi, syleillään pahat pojat vaarattomiksi.

- Olen niin kuin Houllebecq Ranskassa, Suomi ja suomalaiset eivät voi sietää minua. Mutta jos en voi saada rakkautta, vihakin kelpaa.

- Voi sinua, kirjailijana sinä elät harhaisessa maailmassa, kuvitelmissa.

- Miten niin?

- Et ymmärrä suhdettasi ympäröivään todellisuuteen. Ylikorostat omaa merkitystäsi.

- Mitä tarkoitat?

- Suurin osa suomalaisista ei ole koskaan kuullutkaan Himo Nännikäisestä saatikka lukenut sinun kirjoittamiasi kirjoja. Kirjallisuus elää marginaalissa.

- Paskat!

- Eikä tässä ystäväkritiikkien, hyvä veli-palkintojen ja apurahojen lilliputtimaassa kannata riehaantua juuri tunnustuksistakaan. Ellei ole valmis vastapalveluksiin tulevaisuudessa.

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Puukkobulevardilla soi syrjäytyneiden blues

Innostuin ihan helvetisti, kun kuulin Kalle Aholan vedon Arto Mellerin Puukkobulevardista. Siinä on oikea henki ja Vaasankadun syke. Aholan baritoni soi rosoisesti ja tunnelma vetää vertoja Tuomari Nurmion parhaille vedoille; se voisi olla vaikka Tonnin stiflojen tai Oi mutsi, mutsin veli.

Tietenkin minun piti mennä tutkimaan Mellerin runoa lähemmin. Olin aika yllättynyt, kun huomasin, että laulusta oli tiputettu seuraavaat säkeet.
Ja sinisten somalien silmämunat
välähtelevät
katulyhtyjen alla kun ne veitsin selvittää välejään
Puukkobulevardilla:
kymmenen kiloa khatia, ja klaanien asiat
Joku huutaa haistavittuhuoraa,
porttarissa lorisee, puolikuu hukuttautuu lätäkköön
Puukkobulevardilla.
Tahdottiinko laulusta tietoisesti tehdä poliittisesti korrekti vai oliko unohdettujen säkeiden ynnääminen lauluun teknisesti mahdotonta? Vai oliko ratkaisu Kalle Aholan oma kannanotto? Vai vaativatko sitä Mellerin tekstien oikeuksienomistajat tai Otava? En tiedä. Odotan silti kovasti Kalle Aholan uutta leyä - niin lupaava tämä laulu on.

http://www.youtube.com/watch?v=cARoaNcvT4U